Haluatteko isäntäperheeksi?

Miltä kuulostaisi kansainvälinen tuulahdus omassa kodissa? Ilmoittautumalla isäntäperheeksi tuot toisen kulttuurin perheenne luokse ainutlaatuisella tavalla ja annatte samalla mahdollisuuden vaihto-oppilaalle kokea Suomessa elämisen ihanuuden teidän perheenne kautta - tulla osaksi perhettänne, oppia suomalaista kulttuuria ja kieltä, opiskella paikallisessa koulussa ja saada täältä uusia ystäviä.  SUN experiencen kautta Suomeen tulee sekä syksyllä että keväällä vaihto-opiskelijoita eri puolilta maailmaa. 15-17 vuotiaita nuoria saapuu aina Yhdysvaltoja, Brasiliaa ja Uutta-Seelantia myöden ja he kaipaavat paikkaa, jota voisivat täällä kutsua kodikseen ja juuri teidän perheenne voisi olla sopiva paikka yhdelle näistä nuorista!

Kenelle isäntäperheenä toimiminen sopii?

Isäntäperheiksi etsitään ihan tavallisia suomalaisia perheitä. Tärkein asia isäntäperheenä toimimiselle on oma asenne! Kunhan perheestänne löytyy intoa ja kiinnostusta jakaa elämänne vaihto-oppilaan kanssa, ovat lähtöasetelmat jo valmiiksi hyvät. Isäntäperheenä toimiminen on oivallinen tapa oppia vieraasta kulttuurista ja laajentaa samalla myös omaa maailmankuvaa.

Vaikka isäntäperheenä toimiminen on vapaaehtoista, on se myös todella palkitsevaa. Vaihto-oppilaan kanssa saatte terästää jo ehkä vähemmälle käytölle jäänyttä kielitaitoa ja samalla auttaa häntä oppimaan suomen kieltä. Vaihto-oppilas on suomessa olonsa ajan teidän perheenne jäsen ja monesti näiden yhteisten kuukausien aikana luodaan tärkeä ja syvä ystävyys, joka kestää pitkälle tulevaisuuteen.

Kuka vastaa maksuista?

Isäntäperheenä toimiminen on vapaaehtoista eli siitä ei makseta palkkaa. Isäntäperhe tarjoaa kodin eli ottaa vaihtonuoren osaksi omaa perhettä ja tarjoaa tälle ruokailun ja katon pään päälle. Muista kuluista on vaihto-oppilas itse vastuussa.

Vaihtonuoren opiskelu

Vaihto-oppilaan tulee aina opiskella eli kyseessä on samalla opiskeluohjelma. Koulupaikka hankitaan lähimmästä koulusta tai yhdessä isäntäperheen kanssa mietitystä koulusta.

Vaihtovuoden tärkeimpiä tavoitteita vaihto-oppilaan kannalta on sopeutuminen Suomeen, uusien kokemuksien hankkiminen sekä oman maailmankuvan ja -ymmärryksen laajentaminen. Tavoitteiden toteutumiseen vaikuttavat sopeutuminen isäntäperheeseen ja tuleminen osaksi perhettä yhtenä perheenjäsenenä, ystävien saanti, koulunkäynti sekä osallistuminen koulun ja yhteisön aktiviteetteihin.

Lisätietoa isäntäperheenä toimimisesta, vaihtoon tulevista nuorista ja isäntäperhehakemuksen saatte ottamalla yhteyttä SUN experiencen toimistoon.